Categories
RECIPES snack

Hamppuiset myslipatukat

1 dl Kaurahiutaleita

1 dl Hamppuhiutaleita

1 dl Kuivattuja marjoja/hedelmiä oman maun mukaan

0,5 dl Pähkinöitä oman maun mukaan

25 g Kookosöljyä

25 g Voita

(jos et pidä kookosöljyn mausta, rasvana voi käyttää myös pelkästään (50g) margariinia tai voita)

n. 0,4 dl hunajaa

2-3 rkl Paahdettuja hampunsiemeniä

Sulata kookosöljy ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Rouhi sillä välin pähkinät karkeiksi paloiksi. Lisää rasvan joukkoon hunaja. Voit laittaa aluksi vähemmän hunajaa ja maistella valmista seosta, jotta tulee itselle sopivan makeaa. Sekoita joukkoon kuivatut marjat/hedelmät, pähkinät sekä kaura- ja hamppuhiutaleet.

Painele massa mahdollisimman tiiviiksi suorakulmioksi leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15 min, että saa kauniisti väriä. Ripottele kuuman massan päälle reilusti paahdettuja hampunsiemeniä ja painele niitä lusikalla, jotta ne tarttuvat paremmin pintaan.

Anna jäähtyä kokonaan ja leikkaa varovasti halutun kokoisiksi paloiksi. Pysyy parhaiten koossa jääkaappikylmänä.

Categories
breakfast RECIPES

Yön yli -puuro

Yön yli -puuro

(kaksi annosta)

6 rkl Kaurahiutaleita
6 rkl Hamppuhiutaleita
4 dl Kauramaitoa
1 tl Psylliumjauhetta
Ripaus kanelia
(1 tl sokeria/hunajaa)

Valmista tuorepuuro edellisenä iltana. Sekoita yhteen kaikki ainekset ja laita yöksi jääkaappiin. Aamulla aamiainen on valmis nautittavaksi! Voit tehdä puuron myös korkilliseen lasipurkkiin, jolloin se on helppo ottaa mukaan vaikka välipalaksi. Päälle voit lisätä haluamiasi lisukkeita, kuten marjoja.

Muunnos: voit jättää psylliumjauheen pois.

Categories
breakfast RECIPES snack

Satokauden hamppuaamiainen

Satokauden hamppuaamiainen

Satokauden marjoja (esim. karviaisia ja viinimarjoja)
Hamppuhiutaleita
Maustamatonta kaurajogurttia

Loihdi satokauden antimista herkullinen vitamiini- ja energiapommi. Helppoa, yksinkertaista ja maukasta!

Categories
breakfast RECIPES snack

Mihin hamppujauhoja käytetään?

Hampusta saadaan valmistettua monenlaista proteiinipitoista hamppujauhoa, joka proteiinin lisäksi sisältää hyviä rasvahappoja sekä hampun sisältämiä tärkeitä ravintoaineita. Jyväs-Hampun hamppujauhot ja -hiutaleet valmistetaan kylmäpuristusmenetelmällä, jolloin jauhojen ja hiutaleiden ravinteikkuus säilyy parhaimmillaan. Hampunsiemen sisältää mm. kaikki 20 aminohappoa, proteiinia, kuitua, sekä runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita. Vaikka kyseessä on siemen, on analyysiemme mukaan kotimaisella lajikkeella hyvin pieniä määriä raskasmetalleja, jolloin sitä on myös turvallista nauttia ruokavaliossaan.

Korvaamalla osan jauhoista hamppujauhoilla, saadaan valmiin tuotteen proteiinipitoisuutta nostettua sekä parannettua ravinteikkuutta muiltakin osin. Myös ihanaa pähkinäisyyttä saadaan makuun.

Hamppuhiutaletta voidaan käyttää samaan tapaan, kuin jauhotkin. Koostumus on ainoastaan karkeampaa. Hiutale sopii mainiosti mm. sämpyläjauhoihin tai pizza-taikinaan. Sitä saa myös itse jauhettua hienommaksi.

Rouheiset hamppusämpylät

Tässä ohje hamppusämpylöihin. Tällä ohjeella on korvattu
n. 30 % jauhoista hamppuhiutaleilla. Ohjeella tulee 12-14 sämpylää.

9 dl rouheista sämpyläjauhoa
4 dl hamppuhiutaletta
1 dl siemeniä (voit käyttää hampunsiemeniä tai omaa siemensekoitusta)
1 pss kuivahiivaa

4,5 dl kädenlämpöistä vettä
0,5 dl öljyä
1 tl laadukasta suolaa


Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa käden lämpöinen vesi erikseen ja sekoita öljy ja suola siihen. Lisää kuivien aineiden joukkoon. Vaivaa taikina käyttäen tarvittaessa sämpyläjauhoja, kunnes taikina irtoaa astian pohjista eikä enää tartu käsiin. Älä lisää liikaa jauhoja, taikina saa jäädä pehmeäksi. Laita lämpimään paikkaan liinan alle kohoamaan.

Kun taikina on kohonnut liinan alla noin puoli tuntia, kaada taikina tasolle ja muotoile pitkäksi pötköksi (lisää jauhoja tarvittaessa niin, ettei tartu pöytään). Leikkaa pötköstä saman kokoisia paloja ja pyörittele sämpylöiksi pellille. Anna sämpylöiden nyt kohota vielä toiset puoli tuntia. Paista 225 C noin 20 min.

Voiko hamppujauhoa käyttää muuhun kuin leivontaan?

Hamppujauhot ovat erinomainen lisä aamiaiselle ja iltapalalle myös jogurtin tai puuron sekaan. Hamppujauhot ja -hiutaleet tuovat annokseen lisää erityisesti proteiinia ja kuituja, sillä Jyväs-Hampun hamppujauhot sisältävät 33 % proteiinia ja jopa 41 % kuituja. Jos ei vatsa kuitenkaan ole tottunut kuituihin, kannattaa tuotteiden käyttö aloittaa varovaisesti, jotta vatsa ehtii tottua kuidun määrään.